Pää pyörällä

Onpa ollut aikamoista menoa viime viikko! Tuli julkaistua blogi, perustettua käsityöpiiri ja saatua kaupungilta tontti! Huh, huh!

Viisihenkinen perheemme asuu tällä hetkellä kolmiossa, ja asuntokuume on vaivannut jo pitempään. Päätimme ihan vaan kokeilla arpaonneamme kaupungin tonttiarvonnassa. Ja kuinkas kävikään, saatiin tontti! Nyt sitten kauhealla vimmalla selvitetään mitä tontille saa rakentaa, tutustutaan eri talopaketteihin ja käydään neuvotteluja pankin kanssa. Eilen mm. vietimme koko perhe kolmisen tuntia yhden talovalmistajan luona. Taitaa jäädä käsityöt ja blogeilu vähän vähemmälle aika ajoin.  Toiveissa olisi, että vielä tämän vuoden puolella päästäisiin rakennushommat aloittamaan.

Olen jo jonkin aikaa haaveillut käsityöpiiristä. Viime syksyn ja kevään kävin kansalaisopiston Nurin oikein -kurssia kerran viikossa, ja voi että kun se oli mukavaa. Samanhenkisten naisten kanssa sai puhua pälpättää, ihailla toisten aikaansaannoksia ja samalla todella ihanan ja asiantuntevan opettajan avustuksella oppia uutta.  Kurssi loppui jo huhtikuun puolessa välissä, ja idea omasta käsityöpiiristä lähti elämään. Miten saisi mukavan porukan koottua?

Kunnes eräänä iltana se vain kolahti.  Esikoisen vauva-aikana tutustuin erittäin mukavaan naisihmiseen, joka kanssa muutaman kerran tavattu ja kuulumisia facebookin kautta vaihdettu. Eräänä iltana kommentoin hänen virkkaamiseen liittyvää statustaan, että pitäisikö perustaa virkkaus- ja neulekerho. Siitä se sitten lähti! Molemmat tiedottivat asiasta omalla facebook-sivuillaan ja eiköhän me ihan mukava porukka saatu kasaan. Helatorstaina olisi ensimmäinen tapaaminen, jota jo kovasti odotan!

Miten saisi tämän pääkopan selviämään? Pää on täynnä erilaisia pohjapiirrustuksia, kustannusarvioita ja laskelmia, puhumattakaan uusista virkkaus- ja neuleideoista, keskeneräisistä töistä, joista yhdellä työllä alkaa kohta olemaan jo aikas kiire!

Mutta ettei menisi ihan vain tekstin julkaisemiseksi, niin laitanpa tähän kuvan kortista, jonka tein poikien kerhotädille.  Noita kukkia ja perhosia tuli toissa viikolla väkerrettyä urakalla.


1 kommentti

  1. Aikamoinen viikko sinulla - onnea kaikesta uudesta hienosta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!