Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Ihanaa!! Hexagon -matto on valmis

Kuva
Kylläpä lokakuu on ollut hyvä kuukausi, olen saanut valmiiksi monta työlästä projektia!
Kesälomani viimeisenä pätkänä, elokuussa, kävin Poppanavakasta hakemassa uusia matonkuteita.  Mielessä oli Molla Millsin tapaan Hexagon -matto. Matto valmistui eilen illalla. Ihanaa!

  Kastelin kuteet ja kuivatin ulkona elokuun aurinkoisessa säässä.  (onpa ihanan näköistä ollut pari kuukautta sitten, nyt ulkona on hämärää ja märkää koko päivän, pahin ja pimein vuodenaika edessä)

Matto sai paikan paraatipaikalta, paikalta missä oli edellinen virkattu Aura -matto. Tuuletin Aura-mattoa ulkona kesällä kun huomaisin, että se lähti purkutumaan! Apua! Mutta onneksi olin jo todennut, että matto saa kohta mennä vaihtoon. Yritin korjata kohdan ja nyt matto odottaa uudelleen sijoituspaikkaa toisaalla. Siten sain oikein luvan kanssa mennä kudeostoksille.
Uudella matolla on kokoa 138cm-158cm. Kudetta meni ihan pikkasen yli 4kg.  Koukku oli 10mm. 



(Maton värit hieman vääristyvät näissä kuvissa, pimeä päivä kaike…

Ihanaa!! Minecraft -pehmot ovat valmiit

Kuva
Tässä ne nyt on! Valmiit pehmot pojille.  Voi sitä riemua!

Tässä vielä vartalo ja jalat ilman täytettyjä käsiä ja päätä.

Päättömät ja kädettömät pehmot venyttelee.

 Pehmot ovat aikaslailla poikien kokoisia, eli noin 120 cm pitkiä.  Hieman pitää tehdä tuotekehittelyä osien kiinnityksen kanssa. Nepparit eivät jaksa pitää esimerkiksi päätä paikoillaan. Mutta pojat ovat toistaiseksi tyytyväisiä, täytyy katsoa jos jossain kohtaa ihan ompelen osat kiinni toisiinsa.


Näiden pehmojen ansiosta olen innostunut ompelusta. Nyt on jo työn alla tytölle syntymäpäivälahjaksi kaksikin eri ompelusta. Niiden jälkeen työlistalla on muun muassa muutama tyynynpäällinen ja käsityöpussuka. Kunpa vuorokaudessa olisi muutama lisätunti....

Vaahteranlehtikranssi

Kuva
Viikolla postiluukusta tipahti lahjalehtenä Kotivinkki (20/2015), jossa oli ohje vaahteranlehtikranssiin. Syyslomailin lasten kanssa muutaman päivän, ja puuhailimme kaikkea kivaa, kuten tämän kranssin. Nyt se koristaa meidän ulko-ovea.








Ihanaa!! Kuusikulmiopeitto on valmis

Kuva
Ihana fiilis!! Se on nyt valmis.  IHANA, IHANA, IHANA !
















Kokoa peitolle tuli noin 103 x 198 cm. Siinä on 172 palaa, Novitan Raita -lankaa, vuodelta 2011.  Yhdistämiseen käytin myös Raita lankaa, tämän vuoden väreistä (väri 807) . Reunat virkkasin harmaalla ja fuksialla (väri 563).  Virkkuukoukku oli 3,5 mm. Peitto painaa 1,8 kg. Sen alle on ihana käpertyä kylminä lokakuisina iltoina suunnittelemaan uusia projekteja.  Sen tiedän, että ihan heti ei ole uutta peittoa tulossa.

Ompelua: Minecraft -pehmot

Kuva
Tästä se lähti, suunnilleen vuosi sitten. Pojat tykkäävät todella paljon Minecraft -pelistä ja hahmoista. Vanhin poika, silloin ekaluokkalainen, teki paperista alla olevan Minecraft -hahmon, Steve -nimeltään. Pojat vaativat melkein manian vallassa äitiä tekemään Minecraft -pehmot.

Melki olemattomalla ompelukokemuksella äiti lupasi hahmot tehdä, molemmille omat. Piirrustusta käytin mallina kun tein itse kaavat (!), kävin ostamassa kangasta ja kaiken kaikkiaan suunnittelin kaiken itse. En ole koskaan tehnyt mitään näin hienoa! Itse suunniteltu ja toteutettu alusta asti.
Tässä valmistuu kasvot.


Tässä on vartalon palasia.


Tässä on jalat.

Vartalo ja jalka.




Maaliskuussa homma pysähtyi tähän kevään ja kesän yllättäessä.  Yllä olevasta kuvasta poikien kanssa ehdimme täyttämään vartalot ja jalat. Pojat ovatkin nukkuneet vartalon ja kahden jalan kanssa puolisen vuotta. Kaivoin keskeneräiset osat laatikosta pari viikkoa sitten, ja kirosin. Ei olisi kannattanut jättää kesken, kun puolen vuoden j…

Risukasasta kivikkopuutarhaksi

Kuva
Pahoittelut, että olen viime aikoina postannut vain puutarhajuttuja, mutta muuta kun en ole ehtinyt (jaksanut) muutamaan viikkon tekemään. Lupaan, että kohta tulee juttua ihan-kohta-valmiista-peitosta ja myös ompelemisesta!
Pihassamme on ollut "luonnon puutarha" nyt toista kesää. Keväällä se oli keltainen. Myöhemmin kesällä siinä kasvoi ja kukki lupiini ja maitohorsma, muun muassa.  Sinänsä ihan nätti. Olin kesällä sitä mieltä olkoon siinä. Mutta.....


....nyt syksyn saapuessa se näytti vaan risukasalta. Aina töistä tullessa tai pihalla ollessani, risukasa alkoi vaan entistä enemmän ärsyttää. (Kuvan alareunassa oleva ruusu on toukokuinen äitienpäiväruusu, jonka luulin jo kerran kuolleen, mutta siinä se vaan kasvaa ja kukkii.)

Viime viikonloppuna otimme miehen kanssa härkää sarvista, ja revimme (tai ainakin yritimme) kasvit juurineen ylös.  Jätettä tuli kaksi isoa jätesäkillistä, kaksi kottikärryllistä ja viisi ämpärillistä. 

Minulla ei juurikaan ollut ideaa mitä istutan risu…