Talviset virkatut asusteet

Ostin marraskuisilta messuilta muutaman kerän Kaupunkilankaa, joita tietenkin piti päästä kokeilemaan mahdollisimman pian. Suunnittelin, että jos saan Crochet Your Fade -huivin ajoissa valmiiksi, ehdin varmaan virkkaamaan lapaset ennen seuraavan ison projektin alkua.

No sainkin huivin valmiiksi ennen joulua, ja pääsin joulun pyhinä aloittamaan lapasten virkkaamisen.  Lankana Kaupunkilankojen Pyynikki (glitter) ja Koski.  Kaikki asusteet on tehty 3.5 mm koukulla. 


Lapaset on aloitettu kärjestä, sivuilla silmukoita sopivasti lisäten ja sitten vaan virkkasin alaspäin kunnes tuli peukalon paikka. Tein 10 ketjusilmukkaa (ja jätin väliin 6 silmukkaa) ja jatkoin kiinteillä silmukoilla alaspäin. Hieman kavensin peukalon paikan alla, jotta sain lapasen istumaan paremmin.  Resorin tein kohopylväillä. Peukalon tein poimimalla toisella langalla 15 silmukkaa peukalon reiän kohdalta ja virkkasin peukalon kärkeä kohti aina sopivasti kaventamalla. 
Ja voilá lapanen on valmis!

Tietenkin aloin vähän ahnehtia ja tein myös pannan. Panta on tehty Koski-langasta. Siinä on 16 aloitussilmukkaa ja se on virkattu tasona puolipylväillä. Sitten kun ympärysmitta oli hyvä (62 kerroksen jälkeen), virkkasin piilosilmukoilla päät yhteen. Jätin "päättely"lankaa runsaasti, koska sillä kieputin tuohon sauma kohtaan tuon "rusetin".  Ja voilá panta on valmis!


Sitten halusin vielä tehdä kenkiin suojukset, tai mikä niiden nimi nyt onkaan :)
Tein  21 aloitussilmukkaa ja virkkasin tasona 36 kerrosta puolipylväitä ja  sitten kun ympärysmitta oli hyvä, virkkasin piilosilmukoilla päät yhteen.  Käänsin toista reunaa hieman, ja asettelen ne kenkiin niin, että alareuna on kengän sisässä ja yläreuna taittuu kengän päälle. 

Viimeistelin asusteet höyryttämällä märän silitysliinan läpi. Kaupunkilanka oli kyllä mukavaa virkattavaa. Puolipylväillä virkatusta pinnasta tuli mukavan pehmoinen, mutta tuo lapasten kiinteä silmukka on jotenkin kovan tuntuinen. Ehkä ne pehmenevät vähän käytössä.  Sen verran tykkään tuosta pinkistä langasta, että aloinkin haaveilla virkatusta glitter villatakista :) 
Ehkä sitten ensi talveksi!

Näyttää muuten nämä uudet asusteet sopivan aika mukavasti yhteen tuon Fade -huivin kanssa,
vai mitä?




Kommentit

  1. Onpas ihanaa lankaa ja hyvältä näyttävät tekeleetkin! ;)

    http://catsandpawpads.blogspot.com/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lankaa oli kiva virkata ja glitter on mukava lisä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkatut valopallot

Ohje: virkattu kukka

Virkattu myssy