Ommeltu nalle ja ballerina koristeet

Tyttömme on jo vuoden päivät toivonut nallea.
No sellaisen hän sai sitten lahjaksi. Äidin tekemän.
"Nolle" on ihanin, 5-vuotiaan tärkein unikaveri.

 



Nallen ohjeen löysin Pinterestin kautta jo viime vuonna, mutta nyt oli rohkeutta tarttua itse työhön. Ohjeessa varoitellaan, että ei sovellu aloittelijalle. Mutta ohje ja kaavat oli selkeät, eikä minulla juurikaan ollut vaikeuksia tämän kanssa. Ainoa asia mikä tuotti vaikeuksia oli kaulan ompelu käsin kiinni. Ensi kerralla jätän niskan viimeiseksi. 

Kankaat on Eurokankaasta. Nallen korkeus on noin 40cm. 

Kaverisynttäreitä vietettiin toki myös. "Teemana" oli ballerina. Löysin Pinterestistä alla olevan ballerina kuvan ja sen pohjalta tehtiin kutsukortit ja kortisteet. 





Mitähän sitä keksisi keskimmäiselle pojalle, joka täytää uuden vuoden aattona 7 vuotta?



Ei kommentteja

Kiitos kommentista!