Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Virkkuutäyteinen vuosi

Kuva
Huikee virkkuuvuosi!
Olen virkannut tänä vuonna varmasti eniten kuin koskaan. Ja koskaan on noin kuuden vuoden ajanjakso.  Olen myös tullut "ulos kaapista" tämän virkkuumania harrastukseni kanssa. Kerroin blogistani työyhteisössäni (jossa olen jo viisi vuotta ollut) syksyllä, sekä perustin oman Facebook -sivun. Pieniä asioita jollekin, mutta isoja minulle.

***

Ihan mielenkiinnosta pidin kirjaa tänä vuonna aloitetuista ja valmistuneista käsitöistä. Aika mukavat luvut, vaikka käytettävissä oleva aika onkin rajallinen. Pääsääntöisesti pystyn virkkaamaan iltaisin (mikä tarkoittaa klo 21 -> ) ja viikonloppuisin, jolloin tunteja on käytettävissä vähän enemmän.

Tässä suurpiirteinen kooste kuluneesta vuodesta:
Aloitettettuja käsitöitä (virkatut, ommellut ja neulotut)  44 joista virkattuja 32
joista ommeltuja 11
joista neulottuja 1
Valmistuineita käsitöitä 46 joista virkattuja 34
joista ommeltuja 10
joista neulottuja 2

(ps. aloitetut ja valmistuneet pitävät sisällään yhden valopal…

Päiväretki Jyväskylään - Toivolan Vanha Piha

Kuva
Sunnuntaina viikkoa ennen joulua pääsin päiväretkelle Jyväskylään.  Toivolan Vanhalle Pihalle
Retken järjestivät Laine Magazine ja Lankakauppa TitiTyy
Tässä muutama kuva Toivolan Vanhasta Pihasta. Oli tonttuja, pukki, alpakoita ja Tiernapojat.  Tarjolla ihania käsitöitä, Kahvila Muistosta maittava lounas ja herkullisia leivoksia. 






Lankakauppa TitiTyy itsessään on jo nähtävyys.  Pienessä, kotoisassa tilassa ihan hurja määrä lankaa!






Ei visiittiä lankakauppaan ilman lankahankintoja!

BC Garnin Semilla Melange, luomuvillalanka. Tästä tulee jotain ihanaa!  Se ihanuus on vielä päässäni suunnitteluasteella, mutta jonain päivänä tämäkin lanka koukulle pääsee.  

Catania puuvillalankaa amigurumi virkkuisiin. 

Tämä kaksikko on jo päässyt kou... eiku puikoille! Siis puikoille!!  Virkkaaja neuloo? Mitähän siitä tulee? Toivottavasti pipo! Langat ovat  Cascade 220 Heathers ja ITO sensai (60% mohairia ja 40% silkkiä)

Toivolan Vanhaan Pihaan ja TitiTyyhyn on päästävä uudestaankin. Onneksi Tampereel…

Joulumuistamiset - virkattu tuikkulyhty

Kuva
Tehtailin tuikkulyhtyjä joulumuistamisiksi.  Poikien opettajille, tytön erskaritädeille ja sukulaisille. Kaiken kaikkiaan taisin tehdä niitä 15 kappaletta. Lapsetkin saivat osallistua tekemiseen, syömällä pilttipurkkien sisällön. 
Lankana puuvillalankoja ja koukku 3 mm. Rusetin tein paperinarusta.  Hyvät led-tuikkukynttilät löytyi Ikeasta. 


Kaikkiin joulumuistamisiin, myös kuusenkoristeisiin, tein Virkkuumania -labelit ( tai miksi noita nyt kutsutaankaan). Sinellistä löytyi juuri oikean väristä kartonkia ja ihanat helmet. Leimasimen tilasin Tampereen Leimasintehtaasta. Leimasintehtaan nettisivuilla sai leimasimen suunnitella itse. Juuri oikean näköinen fonttikin löytyi. Leimasin löytyi postilaatikosta kaksi päivää tilaamisen jälkeen. Helppoa ja nopeaa! 



Virkattu kuusenkoriste ja joulukortit

Kuva
Niin sitä vaan ollaan jo joulun äärellä! Odotan jo kovasti pyhäpäiviä, että voi hetkeksi hellittää, olla vaan ja nauttia. Ja virkata!
Aloitin tänä vuonna hyvissä ajoissa valmistautumisen jouluun (siitä huolimatta tuntuu, että kaikenlaista hommaa riittää ihan aatton asti). Ideat joulumuistamisiin tuli jo aikaisin sykysyllä, ja taisin jo osan toteuttamisen aloittaa marraskuun puolella. 
Perinne taitaa meidän perheessä jo olla, että äiti tekee joulukuuseen aina uuden koristeen. Kuusenkoristeet on myös oiva pieni joulumuistaminen ystäville, opettajille jne.  Viime vuonna tehtailin enkeleitä ja tähtiä
Tänä vuonna virkkasin verhorenkalle reunuksen ja laitoin "timantteja" roikkumaan keskelle.  Ihana, ihana, ihana!





Joulukortteihin käytin vanhoja saatuja kortteja. Olemme jostain syystä säästäneet joulukortit jopa vuodesta 2008 asti. Mutta nyt ne pääsi hyötykäyttöön.  Leikkasin korteista piparkakkumuotin avulla kivoja yksityiskohtia. Ääriviivatarroista erilaisia tekstejä ja hopea -…